Vitalis ihovoiteen tuoksu muuttuu

Oy Valkoinen Risti – Vita Korset Ab alkoi valmistaa Vitalis Vedetön voidetta vuonna 1936.
Vitalis oli aikoinaan suurin puhtaasti kotimainen kosmeettinen valmiste.
Vitaliksen historiaan kuuluukin erilaisia käännekohtia.

Vuoteen 1985 mennessä sitä oli myyty jo yli kaksikymmentä miljoonaa pakkausta ja se on ollut vuosikymmeniä Suomen myydyin vedetön ihovoide.

Vitalis on kehittynyt ajan mukana jatkuvasti. Alussa Vitalis koostui yhdeksästä eri komponentista. Vitalis sisältää useita luonnon vahoja ja öljyjä, esim. mehiläisvahaa ja lanoliinia. Se on hengittävä vedetön voide, jossa vesi on korvattu glyserolilla. Vaikka Vitalis tunnetaankin ulkoiluvoiteena, voidaan sitä käyttää myös mm. huulivoiteena, se on myös ihanteellinen kynsinauhoille ja karheiden kantapäiden hoitoon sekä auringonpolttamalle että pakkasenpuremalle iholle. Sitä käytetään myös erilaisten ihottumien hoitoon, vauvasta vaariin. Se on korkealaatuinen, suomalaiselle ihotyypille kehitetty, Suomessa valmistettu tuote.

Pakkauksen ulkonäkö ja koko on käynyt läpi monet muutokset. Vitalista on pakattu pieniin 18 ml ja 25 ml rasioihin ja suurin pakkaus oli 500 g purkki. Tunnetuin rasia lienee kuitenkin 50 ml peltirasia, jollaisesta sen löytää vielä tänäkin päivänä.

Kaikki muutokset on tehty hellävaroen ja kunnioittaen alkuperäisiä värejä sekä rasian alkuperäistä muotoilua. Poikkeuksena erittäin menestynyt Ivana Helsinki -keräilysarja, joka koki päivänvalon vuonna 2010. Sarjaa voi täydentää vielä tänäkin päivänä.

Vitalis ihovoide koki pienen muutoksen taas tämän vuoden 2022 alussa.

Edellisen hajusteen valmistus sellaisenaan loppui valmistajan taholta ja tilalle tuli vähemmän raaka-aineita sisältävä hajuste. Tuotteen aineosaluettelo lyheni kaiken kaikkiaan kuudellatoista raaka-aineella aikaisemmasta. Näin minimoidaan myös eri aineosien herkistymiselle johtuvat vaikutukset.

Kehitys on todella positiivinen.

Vitalis ihovoiteen kaikki hoitavat ja vaikuttavat aineosat pysyvät ihan samana, kuin tähänkin asti. Myöskään tuotteen rakenteessa ei tule olemaan mitään muutosta.

”Voihan Vitalis!”

Osallistu keskusteluun somessa: